tiistai 4. lokakuuta 2011

Sosiaalista mediaa etäisesti

Osallistuin tunnille omalta kotisoffaltani. Olisin odottanut, että etenkiin tällaiseen media-alan koulutukseen voisi osallistua enemmän etäopinnoin. Tänäänkin olisin voinut osallistua, mutta en päässyt paikalle, koska jouduin olemaan lapsenvahtina. Meidän taloudessa se tarkoittaa tarvittaessa vain valittujen käskyjen karjumista sopivassa välissä. Koska olen nainen, pystyn hyvin opiskelemaan siinä sivussa.

Tänään tunnilla oli aiheena erilaiset sosiaalisen median työkalut, ja niitähän riittää. Tutkailin wiki-tekstin historiasivua. Sivu oli päivittynyt yllättävän harvoin, sillä näitähän syntyy koko ajan, semminkin kun listalle pääsivät myös vain yhdessä maassa käytetyt sovellukset. Tässä muutama itselleni uusi palvelu ja niistä heränneitä ajatuksia.

Blauk.com
Täällä voisin kertoa ohikulkijalle, kuinka tämä kirkasti päiväni koiranpennun katseellaan. Etsin merkintöjä Porvoosta: Eipä löytynyt. Ihmettelin myös, miten löytäisin täältä minua koskevat kommentit? Porvoossakin on jo liikaa yhtä häikäiseviä persoonia, New Yorkista puhumattakaan. Miten Blauk voi toimia ilman karttasovellusta? Paikan lisäksi myös aika on olennainen. Jos joku onkin herättänyt ajatuksia samassa kadunkulmassa, oliko hän siinä samaan aikaa kuin minä? Ja olivatko aikamme synkassa? Blauk edellyttää kello-checkiä tuntemattomien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti