Kop kop. Hintsusti pääsee sisään

Nyt se on sitten virallista: Minä valmistun. Tänään ymmärsin sen itsekin, kun opinnäytetyöni julkaistiin Theseuksessa. Otsikoksi painettiin Kop kop. Pääseekö sosiaalinen media sisään? Vaan mitä kertovat tutkimuksen tulokset? Pääseekö? No, melko monella ovella oli vielä korkeita kynnyksiä ennen kuin yrityksen toimintatavat aidosti muuttuvat sosiaalisiksi.

Esittelytilaisuus oli melko jännittävä. Saimme tiedon esittelyistä perjantaina, kun tarkastustilaisuus oli tiistaina. Jäiks! Onnistuin kokoamaan esityksen (ja itseni) suht hyvin ja sain ihan kelpo arvosanankin. Tänä pänä nelonen ei ole enää laisinkaan huono numero. Kypsyysnäytteenä teimme vielä opinnäytetyöstä lehdistötiedotteen oman alan ammattilehteen. Helppo nakki viestintäalan hörhelöille.

Entä mikä oli itselleni suurin hyöty? Ihmiset, ehdottomasti ihmiset! Aiheeni pakotti minut ottamaan yhteyttä tuntemattomiin ja verkostoitumaan minulle uudella tavalla. Kaunein kiitos kuuluu siis kaikille vastaajille, joille lähetän vielä ihan henkilökohtaisenkin kiitoksen. Ensin kuitenkin yritän ymmärtää, että kyllä, taidan sittenkin valmistua – ja vielä ihan ajallaan.

Jee!

Edelleen puolimatkassa (oppimispäiväkirja)

Koulutuksen puolivälissä otsikoin oppimisportfoliosssani olevani puolimatkassa. Vieläkään en ole perillä. Tämäkin koulusta valmistuminen on vain pieni välietappi elinikäisen oppimisen matkalla. Miehelleni olen luvannut, että en nyt hetkeen opiskele, mutta se hetkikin on hyvin häilyvä käsite. Ihminen tarvitsee välillä ohjattua opiskelua, ainakin jos on tällainen laiskemman puoleinen eikä muuten saa aikaiseksi kiinnostua itsensä kehittämisestä.

Opinnäytetyössäni olen pystynyt hyödyntämään monella kurssilla kerättyjä oppeja. Koska opinnäytetyöni aihe muuttui matkan varrella, kuten useimmilla meistä, ei näitä osioita välttämättä näy lopullisessa opinnäytetyössäni. Toimintatapoja esimerkiksi konseptoinnin osalta olen hyödyntänyt laajasti myös päivittäisessä työssäni. Suurin anti työhöni oli kuitenkin opinnäytetyö, joka pakotti minut tarkastelemaan, missä muut yritykset menevät. Se, että otin yhteyttä myös itselleni tuntemattomiin päätoimittajiin, kannusti minua tekemään opinnäytetyötäni kunnolla eikä perinteisesti ”rimaa hipoen”. Tämä oli minulle myös helppo veruke verkostoitua edelleen muiden alan ihmisten kanssa, mitä pidän erittäin tärkeänä työssäni.

Uusi vuosi alkoi tekijänoikeuksien parissa. Olin opiskellut niitä jo aikoinani ja silloinkin päätynyt siihen, että taloudelliset ja moraaliset oikeudet, sitaattioikeus, toisarvoinen käyttö sun muut vaativat useimmiten tarkistusta – laitkin kun muuttuvat. Siispä käytän edelleen maalaisjärkeäni ja tarkistan asiat herkästi luotettavalta taholta. Onneksi töissä meillä on lakimies, jolta voimme kysyä kiperimmätkin kysymykset. Pari tekijänoikeuskertaa oli kuitenkin piristävä kokonaisuus koulutuksessa. Odotin nimittäin opettajan olevan kuivakka lakimies, mutta hänhän viihdytti kuin Mertaranta konsanaan.

Koko koulutuksessa minulle hyödyllisimmät kurssit olivat uuden median ominaisuuksista ja sosiaalisen median ansaintamalleista Gwenaëllen kanssa. Pidin hänen tyylistään ja erityisesti kurssin sisällöstä. Usein tunneilla arvailtiin ensin tilastoja ja sitten ihmeteltiin yhdessä totuutta esimerkiksi kulttuuri- tai sukupuolierojen suhteen. Esimerkiksi Japanissa vain alle viidennes haluaa esiintyä verkossa omalla nimellään, ja miehet kertovat naisia vähemmän henkilökohtaisia asioita. Tunsin itseni välillä siis japanilaiseksi mieheksi.

Huomasin tutustuvani usein myös itseeni verkon käyttäjänä. En ollut pohtinut niin syvällisesti, millainen sosiaalisen median käyttäjä olen tai mitä yleensä ihmiset tekevät verkossa. Niinkin yksinkertainen kysymys kuin mitä verkossa voi tehdä herätti keskustelua. Oikea vastaus tärkeysjärjestyksessä oli: sähköposti, tiedonhaku, pankkiasiat, verkkolehtien lukeminen.

Verkkolehtien keskustelussa oli antoisaa kuunnella todellisia asiantuntijoita, sillä osallistujien keskuudessa oli toimittajia niin verkkolehdistä kuin painetusta mediasta. Mietimme painettujen lehtien tulevaisuutta Suomessa, jossa niiden puolesta puhuvat ainakin aamulehtien toimiva jakeluverkosto ja harvinainen kieli. Edes sunnuntaihesari ei kuitenkaan kuulu enää nuorison aamurutiineihin, ainakaan perinteisenä paperiversiona. Keskustelimme myös painetun sanan vähenemisestä. Olen yleensä ollut lokalisoinnin kannattaja (pelkkien käännösten sijaan), mutta lehtien osalta aloin miettiä myös käännöksiä.

Antoisinta Gwenaëllen kursseissa oli keskustelu uusista ansaintalogiikoista. Lehtibisneksistä keskusteltaessa jäin mm. pohtimaan, kaipaako kukaan muu äänilehtiä työmatkoilleen. Tai kuinka paljon product placementiä käytetään lehtikuvissa? Entäpä suurten yritysten aulatiloissa, joissa istua nököttää paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä? Eniten puolittaisia ajatuksia syntyi kuitenkin sosiaalisen median hyödyntämisestä ja vaikka mikään ideoistani ei tulisi suuren yleisön tietoisuuteen, oli lohdullista löytää selityksiä monelle menestystarinalle ja toisaalta flopille.

Innovaatioluennot kevään päätteeksi olivat luvalla sanoen melko väsyttäviä. Minun oli erittäin vaikea seurata, mitä Rva Boklage haki esimerkeillään takaa, kun hän esitteli niitä. Niinpä minulta meni ohi mm. miten työpaikkatupakoinnin vähentäminen, lentokoneiden turvavyöpakko ja muinainen kuvataide liittyvät innovaatioihin. Olen vilpittömästi varma, että ymmärtämättömyyteni liittyi kulttuurien väliseen kuiluun, joka opettajan ja itseni välillä oli valtava. Joskin opettaja oli kovin herttainen, olimme täysin eri maailmoista ja matka keskieurooppalaiseen yliopistomaailmaan oli sittenkin kovin pitkä. Yritin kuitenkin parhaani, vaikkakin osin säälistä.

Keskustelimme kurssilla lyhyesti vallankumouksen vaiheista (Introduction, Permeation, Power). Vallankumous on kaikkialla tai ainakin niin markkinoidaan. Näinköhän sitä kuitenkaan tapahtuu ihan joka päivä? Teknologisen vallankumouksen piirteitä esiteltäessä totesin vain, että ainakaan minä en tule elinaikanani keksimään mitään niin kovin vallankumouksellista. Onko kuitenkaan syytä laannuttaa ihmisen intoa innovoida määrittelemällä ideoita innovaatioiksi tai innovaatioita vallankumouksellisiksi? Tärkeintähän on, että kehitys kehittyy.

Innovaatioluentojen jälkeen palasin takaisin käytännönläheisempään innovaatiojohtamiseen. Luin siis Marianan pari artikkelia uudelleen ja päätin saada niistä kolme ideaa omaan työhöni. Nyt en muista näistä enää kuin kaksi: Päätin tehdä kyselyn omille asiakkailleni tietyn ongelman ympärillä ja tarjoutua tyhmien kysymysten kysyjäksi erääseen tutkimushankkeeseemme. Molemmat olen tehnyt ja edelleen vakuuttunut siitä, että asiakaslähtöisiin innovaatioihin (muilla kai ei bisnesmaailmassa ole merkitystäkään) tarvitaan erittäin syvää ymmärrystä asiakkaan tarpeista, kenties syvempää kuin mitä asiakas on valmis itse antamaan, ja rutkasti rohkeutta heittäytyä niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla.

Lopputentteihin piti lukea kaksi kirjaa: Toinen kertoi ihmisestä ja teknologiasta, toinen projektijohtamisesta. Molempien tenttien jälkeen minulla oli tunne, että kyllä ne varmasti ihan hyvin läpi menivät, mutta hetkeen en halua tenttivastauksia kirjoittaa. Jotenkin kysymykset vaikuttivat pirullisen vaikeilta ja erehdyin miettimään kokonaisuuksien sijaan sitä, mitä juuri kyseisessä kohdassa kirjaa sanottiin. Toisessa tentissä olin jo viisaampi, ja kokosin ajatuksiani lyhyiksi muistiinpanoiksi vielä ennen tenttipaperin kääntämistä. Näin olin henkisesti valmiimpi enkä hätääntynyt kysymyksistä, vaikka ne jälleen olivat melko viheliäisiä. Syvällisempää arviota en metodista pysty antamaan, ja molemmista tenteistä sain nelosen.

Koulutuksen kurssisuunnitelmassa oli kursseja projektijohtamiseen liittyen: projektin talous ja projektin johtaminen. Näihin olisin toivonut lisää käytännön työkaluja suoraan projektihallintoon liittyen. Vaikka monessa yrityksessä on omanlaisensa mallipohjat vaikkapa väliraportointiin tai budjetointiin, yleinen yhteinen harjoittelu olisi varmasti ollut hyödyllistä. Tämän uupuminen jäi harmittamaan minua myös sen vuoksi, että olin jättänyt työpaikalla järjestetyn projektijohtamisen koulutuksen väliin ja jäänyt odottamaan ”yleistä” koulutusta aiheesta. Tenttikirja oli kuitenkin erittäin hyödyllinen ja otin sieltä monta vinkkiä omaan työhöni, jossa projektihallinto on verrattain oleellista.

 
Olisin koulutuksen varrella tarvinnut hieman enemmän järjestelmällisyyttä etenkin kurssisuunnitelmiin. Samaa asiakokonaisuutta, esim. tekijänoikeuksia, opiskelimme otsikoiden ”Projektin johtaminen” ja ”Projektin talous” alla. Minua nyppi välillä hieman, että osioista ei ole tehty selkeitä kokonaisuuksia. Kaipasin jokaiselle kurssille kirjatut tavoitteet, suoritusvaatimukset jne. Sisältöihin saatoin olla hyvin tyytyväinen, mutta niiden tietäminen ennakkoon olisi helpottanut valmistautumista ja selkeyttänyt ymmärrystä.

Minulta on tietenkin kysytty koulutuksen loppupuolella, olisinko valmis suosittelemaan koulutusta muille. Olisinhan minä, mutta en välttämättä itselleni ainakaan tänä vuonna. Nyt on pakko myöntää, että minulle kävi ns. perinteisesti eli välillä oli aivan liian monta rautaa tulessa. Koska koulutus oli lyhyempi, se oli myös melko tiivis. En ollut varautunut näin moniin lähioppimiskertoihin, mutta toisaalta etätehtäviä oli sittenkin verrattain vähän. Huomasin myös, että iltaopiskelu ei ole minua varten. Pitkän työpäivän jälkeen olisin tarvinnut edes pienet tirsat ennen kuin aivoni toimivat mahdollisesti jälleen. Silti olen erittäin tyytyväinen, että hain tähän ohjelmaan ja että valitsin juuri tämän koulun. Suurin anti minulle oli ehdottomasti verkostoituminen muiden viestintäalan ihmisten kanssa.

Läheltä-piti-pönöttäjä

Tänään sen huomasin: Olin vahingossa muuttumassa pönöttäjäksi, siis sellaiseksi hiaanostelijaksi, joka oikean asiansa sijaan käyttää hienoja sanoja.

Huomasin tämän tehdessäni opinnäytetyötä ja luettuani tänään Lisa Sounion Brändikäs-kirjan. Aloin lukea tekstiäni uudelleen ja huomasin kirjoittavani opinnäytetyötä. Siinähän ei sinänsä ole vielä mitään kummallista tai edes kovin väärää, mutta pitääkö sitä kirjoittaa kuin opinnäytetyötä. Huoh, nyt se on virallista: Olin hetken pönöttäjä!

Projektiliiketoiminnan tentti

Viime tiistaina oli projektijohtamisen tentti. Sitä olisi luullut, että opittuaan työskentelemään työelämässä projektien ja projektihallinnon parissa, on jo oppinut jotain. Kirjakin oli varsin kiinnostava ja käytännönläheinen. Kuitenkin tenttikysymykset saivat minut hetkeksi haukkaamaan lisähappea. No, toivottavasti sitä löytyi sen verran, että koulutuksen viimeinen tentti olisi nyt tehty. Edellisestä tentistä ope uskalsi jo kertoa kaikkien päässeen läpi.

Tentissä oli kolme kysymystä, joista vastasin kahteen ensimmäiseen.

1. Projektiliiketoiminnan toimintaympäristö
2. Tarjouskilpailuun valmistautuminen ja tarjouksen tekeminen
3. Projektit yrityksen organisaatiorakenteissa

Ja tässä se tenttikirja, josta päätin hakea ainakin sen yhden hyvän kaavion käyttööni.

Media Innovation

Tänään jatkoimme rva Boklagen kanssa innovaatioluennointia. Edellinen kerta oli ilmeisen pelottava, sillä paikalle oli uskaltautunut lisäkseni vain viisi opiskelijaa. Auts. No, tulihan meitä seitsemäskin myöhemmin paikalle ja vielä pari lisää tauolla, niin ei tullut opelle paha mieli.

Luther went viral

Jälleen lähdimme lähihistoriasta: Martti Luther sosiaalisessa mediassa 1500-luvulla. Economistissa oli tästä kiinnostava artikkeli. En itse ole mikään varsinainen historioitsija ja hävettää sanoa, etten tiennyt kehen Georgeen opettaja viittasi. Varmaan joku Yrjö? Vai Michael? Enihuu, Martti hyödynsi kaveriensa medioita levittäessään teesejään. Kiinnostavaa!

Tässä välissä huomasin eksyneeni minuutiksi (okei, kahdeksi) miettimään, haluaisinko samanlaisen tukan kuin Tomilla. Voishan se olla hyvä. Vesan luukki mulla oli jo syksyllä. Heh, nyt eivät kyllä kukaan arvannut, miksi mua hymyilytti.

Keskustelimme uudesta mediasta ja sen määritelmästä. Kurkkaa nyt vaikka taas se wikipedian määritelmä. Vaikka uusi media tarkoittaa digitaalista mediaa, mutta se ei elä irrallaan perinteisestä mediasta. Europeana pyrkii digitoimaan eurooppalaista kulttuuriperintöä alkaen kuvista, elokuvista arkkitehtuuriin ja uutisarkistoihin.

Soft innovation or technological innovation?

Kumpaan luokkaan kuuluu Avatar-elokuva? Varmaankin se on molempia ja vaikuttaa tuleviin elokuviin vuosien ajan. Samaa sopii pohtia 3d-elokuvista. Itse en usko niiden vaikuttavan niin kovin vahvasti tulevaisuuteen, että laskisin sitä mediainnovaatioksi.

Trompe l'oeil

Kävimme läpi esimerkkejä harhakuvista, jotka ovat siirtyneet myös katutaiteeseen. Katso vaikka tällainen esimerkki: The Crevasse by Edgar Müller.  Vertailimme vanhoja maalauksia ja etimme niistä "toisia maailmoja": Mitä peilissä näkyy tms. Tästä esimerkki on Arnolfini Portrait by Jan van Eyck vuodelta 1434, jossa peilissä näkyy pariskunnan lisäksi maalaaja.

Viimeisenä esimerkkinä (klo 18.20) opettaja avasi the New York Timesin Fashion Week -sivuston. "Paljon multimediaa" oli yhteenveto. Heh, melko tyhjentävää. Ope lupasi myöhemmin myös kirjallisuuslistan tutustuttavaksi. Oltiinpa me nopeita.

Theory of Innovation

Evgeniya Boklage tutustutti meidät innovaation teoriaan lähtien ainakin riittävän kaukaa. Matka lähti 1800-luvulta, jolloin suomalaiset olivat ainoita Euroopassa, jotka (ehkä saunakulttuurista johtuen) uskalsivat käyttää saippuaa. Muut pelkäsivät sen poistavan ihon suojaavan ominaisuuden. Onneksi nykypäivänä me kaikki tiedämme, että Dove suojaa.

Gillette-terässä oli alussa vain yksi terä, kunnes eräs opiskelija keksi tuplata määrän. Jos yksi on niin mahtava, mitä voikaan tehdä kaksi terää. Muutama vuosi myöhemmin teriä taitaa olla nyt neljä.

Introduction, Permeation, Power

Väliotsikossa luetellaan teknologisen vallankumouksen kolme vaihetta. Vallankumous on kaikkialla tai ainakin niin markkinoidaan. Näinköhän kuitenkaan näitä tapahtuu ihan joka päivä? Teknologisen vallankumouksen piirteitä esiteltiin neljä:

1.       Kauaskantoiset vaikutukset koko talouteen

2.       Kaikenkattava vaikutus kaikkialle talouteen

3.       “Metaparadigma” eli sisältää uusia konsepteja, teorioita ja metodeja

4.       Valtavat sosiaaliset vaikutukset

En minä näistä paljon ymmärrä, mutta sen verran, että en taidakaan elinaikani aikaansaada teknologista vallankumousta.

Innovation, communication, channels, time

Itse Rogers on löytänyt neljä olennaista asiaa innovaatiolle. Näitä pitänee tarkastella sosiaalisessa ympäristössään, mutta kelpaavat keskustelun pohjaksi. Ensinnäkin itse innovaation pitää olla termin arvoinen. Tämä ei ole välttämättä oletusarvo, kun kaikki on niin kovin innovatiivista.

Viestinnän osalta massamedialla on vahvin vaikutus tai näin tunnilla väitettiin. Niiden kautta saadaan yhteys mahdollisimman moneen ihmiseen ja ne ovat tärkeitä myös tutkimuksen ja kehityksen osalta. Ihmisten välisillä kanavilla on kuitenkin vähintään yhtä vahva arvo. Palaamme taas siihen, kuinka tuttujen suositukset ovat tärkeitä.

Ajan osalta on kaksi näkökulmaa: päätöksentekoprosessi (information -> persuasion -> decision -> implementation -> confirmation) sekä innovatiivisuusluokat (innovators 1% -> early adopters 13% -> early majority -> late majority -> laggards 16%). Viimeinen tarkoittaa ystävämme Google Translaten mukaan nahjusta. He ovat niitä, jotka sisäistävät uuden teknologian vasta buumien jälkeen.

Olisipa kivaa olla välillä ekana liikenteessä tai toisaalta se nahjuksista nahjuksin, maailman hitain innovaattori.

Lähinnä kai sitten verkkolehdistä

Aloitimme illan miettimällä verkkolehtien ansaintalogiikkaa. Voisiko lehtijutut lukea yksittäin ja maksaa vain luetuista jutuista? Voi olla, että se toimii jossain, mutta ei se kovin kätevältä kuulostaisi. Minä en ainakaan halua miettiä ja arvuutella sisältöä ennen kuin päätän haluanko lukea jutun. Sen sijaan voisin jälkikäteen kompata kirjoittajaa viskomalla senttejäin hyville jutuille.

Kannattiko siirtyä verkkoon?

Suomen ensimmäinen verkkolehti oli kenties Kauppalehti vuonna 1994 tai 1995. Ope tosin kertoi Tursarin tulleen ensimmäisenä vuonna 1995. Hesarin verkkoliite julkaistiin verkossa vasta vuonna 1999. Jälleen huomaamme länsirannikon jyräävän.

Ensimmäisenä Euroopassa kokonaan verkkoon siirtynyt lehti oli Taloussanomat. Jeii, suomalaisia pioneerejä! Tämä oli vasta vuonna 2007, yllättävää. Taloussanomat alkoi kuulemma tuottaa kuulemma vasta vuonna 2010. Eli olihan verkkoon siirtyminen onnistunut siltä kannalta, että vasta tuolloin lehti alkoi kannattaa. Itse ihmettelin kyllä, kuinka Taloussanomat alussa yritti enemmän samantyyppisillä juttutyypeillä kuin paperiversiossa. Tosin nykyään lehti on siirtynyt paljon lähemmäksi tavis tallaajaa.

Viisi syytä käyttää nettiä

Päivän päätteeksi veikkasimme viittä eri tapaa käyttää nettiä tärkeysjärjestyksessä.

1.       Viihde, pelaaminen

2.       Yhteydenpito, sähköposti, chat

3.       Tiedonhaku

4.       Työ, opiskelu

5.       Asiointi, hyötypalvelut, ostokset, pankki, time schedules

Veikkauksemme oli räikeän väärä. Tärkeimmät olivat oikeasti sähköposti, tiedonhaku, pankkiasiat, verkkolehtien lukeminen. Ikinä en enää tee virhettä! Menin vielä enemmän vikaan eroissa ikäluokkien tai sukupuolten välillä. Naiset etsivät enemmän tietoa, miehet myyvät. Niin no, naiset ostavat tietty!