Aloitimme keskustelemalla puoli tuntia määrittäen median konseptia. Yhtä määritelmää emme pyrkineetkään löytämään, vaan erilaisia lähestymistapoja. Keskustelu oli melko yllätyksetöntä ja onnistuin osallistumaan siihen, vaikka monesti en viihdy tällaisissa keskusteluissa. Keskustelimme uskottavuudesta ja lasten erilaisesta suhtautumisesta mediaan.
Mediatutkimuksen asettumisesta akateemisessa maailmassa en myöskään lämmennyt. ”Projektin talous” -otsikko kurssille oli ainakin ensimmäisen kerran perusteella hieman harhaanjohtava. Toki siitäkin keskusteltiin: ”Kuka omistaa sisällön hajautetun sisällöntuotannon palvelusta? Kuka sillä saa rahastaa?”
Opettajan englantia oli vaikea kuunnella. Tähän vaikutti myös se, että edellisyön yöunet olivat jääneet vähäisiksi. Näin ollen oma tarkkaavaisuuteni ei ollut parhaimmillaan. Senkin takia olisin toivonut käytännönläheisempää ja nopeampaa lähtöä juuri projektin talouteen. Huomasin itsestäni senkin, että näin vanhemmiten haluaisin orientoitua aiheeseen ja tietää etukäteen, mitä tunnilla tullaan käsittelemään. Näin kun olin asennoitunut ihan muuhun, tällainen ylätason keskustelu tuntui ensin työläältä. Kamalaa huomata, musta on tullut Olsson!
Keskustelimme arvoketjusta uudessa mediassa: Kuinka arvoketjun jokainen vaihe tuo lisäarvoa mediatuotteeseen? Keskityimme uudenlaisiin ansaintamalleihin ja esimerkiksi suosituksiin vaihdannan välineinä. Myöskään linkityksiä peräti kilpailijan sivuille ei enää kavahdeta.
Keskustelimme uusista termeistä. Folksonomia, joka tarkoittaa yhteisöllistä taksonomiaa, ja syntyi yhteisöllisten kirjanmerkkien yhteydessä. Aion käyttää tätä ajatusta työyhteisössäni. Vaikka olen ymmärtänyt folksonomian periaatteet, sen hyödyntämisen pohtiminen eri palveluissa tulee varmasti olemaan hyödyllistä. Miten esimerkiksi 43 Things?
Keskustelu tutuista termeistä kuten sosiaalinen media sai uusia käänteitä. Mikä on epäsosiaalinen media? Samoin erilaiset kulttuuriset aspektit tai niinkin yksinkertainen asia kuin oma url-osoite kaikelle sisällölle, jotta siihen voi linkittää. Sitä en ollut koskaan tullut ajatelleeksi.
Illan päätteeksi olin enemmän hereillä kuin tullessani tunnille, joten pidin opetusta onnistuneena.
Tsekkaa nämä:
· Moving forward: programme for a participatory economyby Michael Albert
· Katri Lietsala and Esa Sirkkunen. Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy, 2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti