Opin tänään uuden sanan: Parastaminen! En nyt muista, olinko kuullut sitä ennen tai kuulinko edes oikein, mutta hieno on sana! Oman opinnäytetyöni tiimoilta voisin saada tuomion rikosnimikkeellä: Törkeä parastaminen. Ihmisellä täytyy olla tavoitteita.
Projektityöesittelyt jatkuvat
Jatkoimme projektitöiden esittelyjen parissa. Mieleeni jäi mm. tutkimus, miten tv-ohjelmista ja henkilöstä saadaan ilmiöitä? Vertauksena käytettiin Matkaoppaat-sarjan tiimoilta syntynyttä Veikkoa vituttaa –faniryhmää, joka keräsi kolmessa päivässä 60.000 fania. Mihin pystyy vaikuttamaan ja mikä sen hyöty on?
Entä kuka tuntee Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon? Kohta entistä useampi, kun koulukaverini tutkii tunnettuuden lisäämistä esim. sosiaalisen median, multimedian, pelien tai videoiden avulla. Tänä vuonna kilpailun teemana on muuten ruoka.
Haastattelun huolellinen suunnittelu
Aloimme käydä läpi myös tutkimusmenetelmiä ja esimerkiksi haastattelua. Tärkeää tietenkin on haastateltavien valinta. Ovatko he oikeita valintoja? Entä voiko näillä kysymyksillä vastata asetettuihin tutkimuskysymyksiin? Haastattelujen avulla voidaan käsitellä ja kehittää myös osa-alueilla, joihin ei välttämättä ole olemassa teoreettista kehystä ja soveltuvaa aiempaa kirjallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti