Kävin Arposen juttusilla opinnäytetyöhöni liittyen. Tapaamiseen mennessäni ykkösaihevaihtoehtoni oli ylätasolla kutakuinkin Lokaali käytettävyys globaalissa Intranetissä. Juttelin kuitenkin myös muista Intranetiin liittyvistä yläotsikoista. Entäpä Sosiaaliset elementit Intranetiin sitouttajina? Plää. Tarvitsen tarkkaa rajausta työlleni, jotta pysyn ruodussa. Olen vähän sellainen gimma, että muuten ajatukseni hortoilevat ympäriinsä.
Kerroin myös saman päivän aikana saamastani ideasta, joka kulki otsikolla Intranet-päivityksen päätöksentekoprosessi. Harkitsin tällaista aihetta, sillä itse go/nogo-päätös tuntuu menevän sen verran pitkälle, että mahdollinen Intra-projekti yrityksessämme olisi aikataulullisesti hankalampi aihe.
Ope kiinnostui päätöksenprosessista aiheena, mutta toppuutteli, että siihen saattaa sisältyä herkkiä asioita, joita emme ehkä halua julkaista. Niin joo, tätäkään en tullut edes ajatelleeksi. Toisaalta en usko, että meidän päätöksentekoprosessissa on mitään sen kummallisempaa kuin muissa kansainvälisissä firmoissa. Kiinnostuin jälleen enemmän argumentoinnista Intra-projektin taustalla, mutta leviäisikö tämäkin käsiini?
Kohta pitää vain päättää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti