Tällä kertaa meillä oli “projektin johtamista”. Viime kerralla samoja tekijänoikeusasioita käytiin otsikon ”projektin talous” alla. (Tuolloin tosin pystyin itse osallistumaan vain etänä, joka ei oikein teknisesti onnistunut.) Hieman nyppii tämä, että osioista ei ole tehty selkeitä kokonaisuuksia. Kaipaisin jokaiselle ”kurssille” kirjatut tavoitteet, suoritusvaatimukset jienee. Yhtä kaikki opetus oli tänään hyvin kiinnostavaa ja mies kuin Mertaranta. Sen puoleen ei siis ole urputettavaa.
Suojan syntymisen edellytys on, että teoskynnys ylittyy. Tästä (ja muista hankalammistakin termeistä) keskustelimme tänään.
Käyttöesineillä (esim. Fiskarsin sakset) on yleensä mallisuoja. Mallisuojassa pitää kopion mennä tosi lähelle alkuperäistä ennen kuin se tulkitaan rikkeeksi.
Taloudelliset ja moraaliset oikeudet
Jos teos tulee suojatuksi, tekijä saa taloudelliset ja moraaliset oikeudet.
Taloudelliset oikeudet
1. Välittäminen: tv, radio, Internet
2. Levittäminen: kirjakaupat esim. vuokraaminen tai myyminen
3. Esittäminen: läsnäolevalle yleisölle esim. teatteri
4. Julkinen näyttäminen: taulunäyttely
Moraaliset oikeudet
1. Isyysoikeus: nimenkäyttö
2. Respektioikeus
Tämän luokittelun lisäksi löysin muitakin moraalisia oikeuksia ystävältämme Wikipediasta.
Meitä opiskelijoita tietysti ilahduttaa, että opiskelu on tulkittu yksityiseen käyttöön eli saa esimerkiksi kopioida kirjaston kirjan opiskelukäyttöön.
Sitaattioikeus
1. Pitää olla julkistettu
2. Hyvän tavan mukaisesti (asiallinen yhteys)
3. Tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa
Asiallinen yhteys voi olla kritiikkiä tai arvostelua, esimerkiksi viitaten kirjan tiettyyn kohtaan. Tarkoituksen edellyttämä laajuus asettaa pituudelle tiettyjä rajoituksia. Tekijänoikeuslaki ei aseta pituudelle ylärajaa ja esimerkiksi tieteellisessä tekstissä hyväksytään yleensä pidempien tekstien lainaamista. Lainaus ei saa myöskään olla liian lyhyt, jotta lainauksesta ei synny harhaanjohtavaa kuvaa. Irralliset otteet ovat sitaattioikeuden loukkaamista.
Pelkästään sitaateista koostuva teos (runokokoelmat) ovat kiellettyjä. Tekijänoikeudellisessa mielessä myöskään esimerkiksi kuolinilmoitukseen ei saa julkaista runoa tai muuta sitaattia.
Sitaattioikeus ei anna lupaa ottaa huvittavia paloja tehdäkseen ivaa.
Toisarvoinen käyttö
Taideteos saadaan sisällyttää valokuvaan, elokuvaan tai televisio-ohjelmaan, jos teoksella on toisarvoinen merkitys. Jos mainoskuvaustilanne tehdään niin, että rekvisiitaksi haalitaan taustalle jotain, se voidaan tulkita kielletyksi. Jos sama rekvisiitta vilahtaa elokuvassa taustalla, se voidaan sallia.
Uusia termejä oli todella paljon. Teoskynnyksen ylittyminen tuntui välillä olevan melkoista arpapeliä. Jos tämä laki ei koske tilannetta, niin ehkä tämä toinen laki koskeekin jne. Siispä yhteenvetona en pystynyt päätymään kuin siihen, että maalaisjärjen käyttö on sallittua ja jopa suotavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti