Edelleen puolimatkassa (oppimispäiväkirja)

Koulutuksen puolivälissä otsikoin oppimisportfoliosssani olevani puolimatkassa. Vieläkään en ole perillä. Tämäkin koulusta valmistuminen on vain pieni välietappi elinikäisen oppimisen matkalla. Miehelleni olen luvannut, että en nyt hetkeen opiskele, mutta se hetkikin on hyvin häilyvä käsite. Ihminen tarvitsee välillä ohjattua opiskelua, ainakin jos on tällainen laiskemman puoleinen eikä muuten saa aikaiseksi kiinnostua itsensä kehittämisestä.

Opinnäytetyössäni olen pystynyt hyödyntämään monella kurssilla kerättyjä oppeja. Koska opinnäytetyöni aihe muuttui matkan varrella, kuten useimmilla meistä, ei näitä osioita välttämättä näy lopullisessa opinnäytetyössäni. Toimintatapoja esimerkiksi konseptoinnin osalta olen hyödyntänyt laajasti myös päivittäisessä työssäni. Suurin anti työhöni oli kuitenkin opinnäytetyö, joka pakotti minut tarkastelemaan, missä muut yritykset menevät. Se, että otin yhteyttä myös itselleni tuntemattomiin päätoimittajiin, kannusti minua tekemään opinnäytetyötäni kunnolla eikä perinteisesti ”rimaa hipoen”. Tämä oli minulle myös helppo veruke verkostoitua edelleen muiden alan ihmisten kanssa, mitä pidän erittäin tärkeänä työssäni.

Uusi vuosi alkoi tekijänoikeuksien parissa. Olin opiskellut niitä jo aikoinani ja silloinkin päätynyt siihen, että taloudelliset ja moraaliset oikeudet, sitaattioikeus, toisarvoinen käyttö sun muut vaativat useimmiten tarkistusta – laitkin kun muuttuvat. Siispä käytän edelleen maalaisjärkeäni ja tarkistan asiat herkästi luotettavalta taholta. Onneksi töissä meillä on lakimies, jolta voimme kysyä kiperimmätkin kysymykset. Pari tekijänoikeuskertaa oli kuitenkin piristävä kokonaisuus koulutuksessa. Odotin nimittäin opettajan olevan kuivakka lakimies, mutta hänhän viihdytti kuin Mertaranta konsanaan.

Koko koulutuksessa minulle hyödyllisimmät kurssit olivat uuden median ominaisuuksista ja sosiaalisen median ansaintamalleista Gwenaëllen kanssa. Pidin hänen tyylistään ja erityisesti kurssin sisällöstä. Usein tunneilla arvailtiin ensin tilastoja ja sitten ihmeteltiin yhdessä totuutta esimerkiksi kulttuuri- tai sukupuolierojen suhteen. Esimerkiksi Japanissa vain alle viidennes haluaa esiintyä verkossa omalla nimellään, ja miehet kertovat naisia vähemmän henkilökohtaisia asioita. Tunsin itseni välillä siis japanilaiseksi mieheksi.

Huomasin tutustuvani usein myös itseeni verkon käyttäjänä. En ollut pohtinut niin syvällisesti, millainen sosiaalisen median käyttäjä olen tai mitä yleensä ihmiset tekevät verkossa. Niinkin yksinkertainen kysymys kuin mitä verkossa voi tehdä herätti keskustelua. Oikea vastaus tärkeysjärjestyksessä oli: sähköposti, tiedonhaku, pankkiasiat, verkkolehtien lukeminen.

Verkkolehtien keskustelussa oli antoisaa kuunnella todellisia asiantuntijoita, sillä osallistujien keskuudessa oli toimittajia niin verkkolehdistä kuin painetusta mediasta. Mietimme painettujen lehtien tulevaisuutta Suomessa, jossa niiden puolesta puhuvat ainakin aamulehtien toimiva jakeluverkosto ja harvinainen kieli. Edes sunnuntaihesari ei kuitenkaan kuulu enää nuorison aamurutiineihin, ainakaan perinteisenä paperiversiona. Keskustelimme myös painetun sanan vähenemisestä. Olen yleensä ollut lokalisoinnin kannattaja (pelkkien käännösten sijaan), mutta lehtien osalta aloin miettiä myös käännöksiä.

Antoisinta Gwenaëllen kursseissa oli keskustelu uusista ansaintalogiikoista. Lehtibisneksistä keskusteltaessa jäin mm. pohtimaan, kaipaako kukaan muu äänilehtiä työmatkoilleen. Tai kuinka paljon product placementiä käytetään lehtikuvissa? Entäpä suurten yritysten aulatiloissa, joissa istua nököttää paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä? Eniten puolittaisia ajatuksia syntyi kuitenkin sosiaalisen median hyödyntämisestä ja vaikka mikään ideoistani ei tulisi suuren yleisön tietoisuuteen, oli lohdullista löytää selityksiä monelle menestystarinalle ja toisaalta flopille.

Innovaatioluennot kevään päätteeksi olivat luvalla sanoen melko väsyttäviä. Minun oli erittäin vaikea seurata, mitä Rva Boklage haki esimerkeillään takaa, kun hän esitteli niitä. Niinpä minulta meni ohi mm. miten työpaikkatupakoinnin vähentäminen, lentokoneiden turvavyöpakko ja muinainen kuvataide liittyvät innovaatioihin. Olen vilpittömästi varma, että ymmärtämättömyyteni liittyi kulttuurien väliseen kuiluun, joka opettajan ja itseni välillä oli valtava. Joskin opettaja oli kovin herttainen, olimme täysin eri maailmoista ja matka keskieurooppalaiseen yliopistomaailmaan oli sittenkin kovin pitkä. Yritin kuitenkin parhaani, vaikkakin osin säälistä.

Keskustelimme kurssilla lyhyesti vallankumouksen vaiheista (Introduction, Permeation, Power). Vallankumous on kaikkialla tai ainakin niin markkinoidaan. Näinköhän sitä kuitenkaan tapahtuu ihan joka päivä? Teknologisen vallankumouksen piirteitä esiteltäessä totesin vain, että ainakaan minä en tule elinaikanani keksimään mitään niin kovin vallankumouksellista. Onko kuitenkaan syytä laannuttaa ihmisen intoa innovoida määrittelemällä ideoita innovaatioiksi tai innovaatioita vallankumouksellisiksi? Tärkeintähän on, että kehitys kehittyy.

Innovaatioluentojen jälkeen palasin takaisin käytännönläheisempään innovaatiojohtamiseen. Luin siis Marianan pari artikkelia uudelleen ja päätin saada niistä kolme ideaa omaan työhöni. Nyt en muista näistä enää kuin kaksi: Päätin tehdä kyselyn omille asiakkailleni tietyn ongelman ympärillä ja tarjoutua tyhmien kysymysten kysyjäksi erääseen tutkimushankkeeseemme. Molemmat olen tehnyt ja edelleen vakuuttunut siitä, että asiakaslähtöisiin innovaatioihin (muilla kai ei bisnesmaailmassa ole merkitystäkään) tarvitaan erittäin syvää ymmärrystä asiakkaan tarpeista, kenties syvempää kuin mitä asiakas on valmis itse antamaan, ja rutkasti rohkeutta heittäytyä niin yksilö- kuin organisaatiotasoilla.

Lopputentteihin piti lukea kaksi kirjaa: Toinen kertoi ihmisestä ja teknologiasta, toinen projektijohtamisesta. Molempien tenttien jälkeen minulla oli tunne, että kyllä ne varmasti ihan hyvin läpi menivät, mutta hetkeen en halua tenttivastauksia kirjoittaa. Jotenkin kysymykset vaikuttivat pirullisen vaikeilta ja erehdyin miettimään kokonaisuuksien sijaan sitä, mitä juuri kyseisessä kohdassa kirjaa sanottiin. Toisessa tentissä olin jo viisaampi, ja kokosin ajatuksiani lyhyiksi muistiinpanoiksi vielä ennen tenttipaperin kääntämistä. Näin olin henkisesti valmiimpi enkä hätääntynyt kysymyksistä, vaikka ne jälleen olivat melko viheliäisiä. Syvällisempää arviota en metodista pysty antamaan, ja molemmista tenteistä sain nelosen.

Koulutuksen kurssisuunnitelmassa oli kursseja projektijohtamiseen liittyen: projektin talous ja projektin johtaminen. Näihin olisin toivonut lisää käytännön työkaluja suoraan projektihallintoon liittyen. Vaikka monessa yrityksessä on omanlaisensa mallipohjat vaikkapa väliraportointiin tai budjetointiin, yleinen yhteinen harjoittelu olisi varmasti ollut hyödyllistä. Tämän uupuminen jäi harmittamaan minua myös sen vuoksi, että olin jättänyt työpaikalla järjestetyn projektijohtamisen koulutuksen väliin ja jäänyt odottamaan ”yleistä” koulutusta aiheesta. Tenttikirja oli kuitenkin erittäin hyödyllinen ja otin sieltä monta vinkkiä omaan työhöni, jossa projektihallinto on verrattain oleellista.

 
Olisin koulutuksen varrella tarvinnut hieman enemmän järjestelmällisyyttä etenkin kurssisuunnitelmiin. Samaa asiakokonaisuutta, esim. tekijänoikeuksia, opiskelimme otsikoiden ”Projektin johtaminen” ja ”Projektin talous” alla. Minua nyppi välillä hieman, että osioista ei ole tehty selkeitä kokonaisuuksia. Kaipasin jokaiselle kurssille kirjatut tavoitteet, suoritusvaatimukset jne. Sisältöihin saatoin olla hyvin tyytyväinen, mutta niiden tietäminen ennakkoon olisi helpottanut valmistautumista ja selkeyttänyt ymmärrystä.

Minulta on tietenkin kysytty koulutuksen loppupuolella, olisinko valmis suosittelemaan koulutusta muille. Olisinhan minä, mutta en välttämättä itselleni ainakaan tänä vuonna. Nyt on pakko myöntää, että minulle kävi ns. perinteisesti eli välillä oli aivan liian monta rautaa tulessa. Koska koulutus oli lyhyempi, se oli myös melko tiivis. En ollut varautunut näin moniin lähioppimiskertoihin, mutta toisaalta etätehtäviä oli sittenkin verrattain vähän. Huomasin myös, että iltaopiskelu ei ole minua varten. Pitkän työpäivän jälkeen olisin tarvinnut edes pienet tirsat ennen kuin aivoni toimivat mahdollisesti jälleen. Silti olen erittäin tyytyväinen, että hain tähän ohjelmaan ja että valitsin juuri tämän koulun. Suurin anti minulle oli ehdottomasti verkostoituminen muiden viestintäalan ihmisten kanssa.